Thursday 25 June 2015

Toothless the derping dragon

Niin kuin lupailin, tein Toothless pehmolelun täydentämään Hiccup-cossiani. Kaavan löysin deviantArtista Katy-A:n tekemänä. Itse printtasin kaavat A3:lle ja käytin niitä. Tavallaan olisin halunnut tehdä vielä isomman lohikäärmeen, mutta toisaalta pienempi tulee halvemmaksi. :D Kankaaksi ostin lopulta ihan fleeceä, koska halusin pehmosta ihan oikeasti pehmeän ja halittavan. Myönnettäköön, että puhtaasti cosplay-propiksi parempi olisi ollut etsiä jotain ohuempaa. (Ja suomukuvio olisi kruunannut kaiken, mutta ei voi mitään.)





Muuntelin ihan vähän esim. pään ulokkeita ja pyrstön/hännän muotoa, mutta tuntuu siltä, että muutoksilla ei ollut ihan hirveän suurta vaikutusta. Ompelemisesta sinänsä ei ole paljoa mainittavaa. Vähän haasteita tuotti se, että kangas oli niin paksua, joten oli homma ahtaa kaikki siivet ja raajat sisään, kun ompeli koko lohikäärmettä kasaan.

Ennen lopullista täyttämistä askartelin vielä silmät fimosta. Päätin rakentaa ne pehmoleluille tarkoitettujen silmien päälle. Ostin mahdollisimman pienet silmät, kahdet per lohikäärmeen silmä ihan vain kaiken varalta. Fimo oli sitruunankeltaista paketin mukaan ja mielestäni se oli melko sopivaa Toothlessin silmiin.

Muovailin ensin silmät paperille mallirinkuloiden päälle, jotta saisin niistä suunnilleen samanlaiset. Vaaleassa massassa näkyi turhan hyvin kaikki pöly ja langanpätkät. Sitten sovitin niitä päähän, jotta saisin ne kiinni pohjiin sopiville etäisyyksille toisistaan ja koko silmän sopivan kaarevaksi. Silmien paistuttua uunissa maalasin niihin vähän pintakuviota ja pupillit tietysti. Kun olin tyytyväinen, kiinnitin ne paikoilleen ja täytin pehmon.








Wednesday 17 June 2015

Archipelacon suunnitelmia ja innostusta

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna on tiedossa Arcipelacon. Kun alunperin kuulin tästä conista, olin äärimmäisen innostunut, koska hieman kansainvälisemmäksi suunniteltu tapahtuma Maarianhaminassa? Hell yeah! Hieman intoni ehkä karisi ajan myötä kun monet kaverit ja tutut joutuivat rahan tai huonojen työaikojen takia jättämään conin sikseen. Mutta kyllä meillä Roosan kanssa kahdestaankin on kivaa. Ja kai sieltä silti jotain tuttuja bongaa. (Tai vaikka näkisi ihan uusiakin naamoja. :o)

Archipelacon on tosiaan painottunut scifiin ja fantasiaan; enemmän Finnconin tapainen tilaisuus siis. Mutta olen lähiaikoina muutenkin viihtynyt enemmän länsimaalaisten sarojen parissa ja scifi ja fantasia kuuluvat ihan yhtälailla mielenkiinnonkohteisiini. Conin ohjelmassakin näkyy olevan paljon mielenkiintoisia, enemmän ehkä akateemisia/syväluotaavia ohjelmia. Ja aamujoogaa, suklaan maistelua ja turistikierros, mikä on mielestäni yhtä aikaa jotenkin hirvittävän tätimäistä mutta myös uutta ja raikasta.

Archipelacon on neljäpäiväinen, vaikkakin torstai on tynkä ilmoittautumispäivä. Tämän hetken aikataulu näyttää siltä, että olemme Maarianhaminassa perjantaina päivällä ja palaamme maanantain päivälaivalla takaisin. (Tiesittekö muuten, että voi tulla halvemmaksi ottaa piknikristeily kuin pelkkä matka Maarianhaminaan? Ja tietysti laivan vaihdon sijaan jäädä sinne Maarianhaminaan kesken risteilyn. Minä en tiennyt.) Joten perjantaille laitan jotain rentoa, jos cossaan ollenkaan. Olen ainakin harkinnut Remus Lupinia.

Lauantaiksi ajattelin Bilboa. Olen ihan tyytyväinen Bilbon pukuun ja viihdyn siinä hyvin. Olisi toki mukavaa tehdä pukuun joitain lisäyksiä, kuten esim. miekka, mutta en ole varma onko minulla siihen aikaa ja energiaa.

Sunnuntaille ajattelin laittaa Hiccupin. Hiccupia olen käyttänyt vain kerran ja silloin omat hiukseni olivat ehkä vähän lyhyet ja pisamien laittoa olisi pitänyt harjoitella. Joten haluaisin kovasti uusia Hiccupin ihan vain parantelu mielessä. Ja sen lisäksi haluaisin ehkä tehdä isohkon Toothless-pehmon propiksi ja yökaveriksi.